Logo

 

Mervi Niemi/Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy

Artikkeli on Suomen Eläinkoulutuskeskuksen omaa kurssimateriaalia.

 

Mitä on positiiviseen vahvistamiseen perustuva koulutus?

 

Eläimet tekevät sitä, minkä ne kokevat palkitsevaksi eli ne käytökset lisääntyvät, joista ne saavat vahvisteita ja ne käytökset vähenevät, joista seuraa epämiellyttäviä asioita eli rankaisuja. Useat tutkimukset ja ammattilaisten kokemukset ovat osoittaneet, että tehokkainta ja eläimen kannalta turvallisinta kouluttamista on sellainen, joka perustuu oikean toiminnan palkitsemiseen.

Positiivinen vahvistaminen nojaa oikean toiminnan vahvistamiseen. Mutta koska minkään eläimen elämä ei voi olla pelkkää ihqua naminamia, palkitsemisen rinnalla käytetään rankaisuna palkkion tai sen mahdollisuuden poistumista. Tässä kohden asian voi rinnastaa lastenkasvatukseen: panostetaan opettamaan asiat kannustavasti ja jos lapsi tekee väärin, otetaan pois tietokoneaikaa tai karkkipäivä tai jokin muu asia, josta lapsi pitää tai jota tämä arvostaa ja tavoittelee.

 

Ehdollinen vahviste on ajoituksen apuväline

Ihmislapsista poiketen, eläimet tarvitsevat oppiakseen palautetta toiminnastaan mielellään toiminnon aikana, mutta viimeistään yksi (1) sekunti sen jälkeen. Nopeiden eläinten omistajat tosin tietävät, että yhdessä sekunnissa ehtii tapahtua paljon, jolloin jo yhdenkin sekunnin myöhästyminen saattaa tarkoittaa sitä, että on palkinnut (tai rankaissut) eläintä väärästä asiasta.

Edelleen pienten eläinten - kuten kääpiökoirien tai kissojen - kanssa toimiessa kouluttaja joutuu kumartumaan alaspäin palkitessaan eläintä, jolloin aikaa kuluu aika paljon ja palkitsemisestakin tulee epätarkkaa, eläin ei tiedä mistä asiasta tarkkaan ottaen palkinto tuli. Päälle kumartelu voi myös tuntua eläimestä epämiellyttävältä ja uhkaavalta.

Ajoitus – tuo maksimissaan yhteen sekuntiin ehtiminen – on siis kouluttajalle usein haasteellista. Tähän voi avuksi ehdollistaa ehdollisen vahvisteen eli markkerin, jolla merkataan eläimen reaktio tai käytös, jota halutaan vahvistaa. Yksi tällainen markkeri on naksutin;  sen ääni on tarkka kuin kirurginveitsi ja erottuu ympäristöstään hyvin. Tarkkuus onkin naksuttimen vahvuus, mutta myös sen heikkous. Sillä pystyy merkkaamaan niin pieniä reaktioita (lähtien korvan kääntämisestä), että kouluttaja voi vahingossa alkaa vahvistamaan asioita, joita ei ollut edes tarkoitus vahvistaa. Naksuttimen sijaan käytetäänkin usein äänteitä tai äännähdyksiä, joita tuotetaan suulla. Yleisimpiä ovat ”yes”, ”zip”, ”pst” tai erilaiset kielinaksut. Arkielämässä ne ovatkin usein riittävän tarkkoja.

Naksuttimen ja muiden ehdollisten vahvisteiden idea perustuu klassiseen ehdollistumaan: sen ääni ”rakennetaan” merkitsemään eläimelle jotain ihanaa asiaa, usein makupaloja, rapsutusta tai leluja (joita kutsutaan ehdottomiksi vahvisteiksi). Kun tuota alun perin eläimelle merkityksetöntä ääntä ”naks” seuraa riittävän monta kertaa esimerkiksi koiralle maksanpalanen tai hevoselle porkkana, saa kohta jo pelkkä ääni eläimen sylkirauhaset aktiivisiksi ja sen kehon valtaa miellyttävä tunne jo ennen kuin itse maksanpala tai porkkana on sen suuhun toimitettu. Naksutin ei siis ole vahviste (palkinto) itsessään, vaan se kertoo eläimelle, että ”tuo oli se reaktio/käytös, josta saat maksanpalan/porkkanan heti kun saan sen taskustani kaivettua ja yletyttyäni sen sinulle antamaan”. Kannattaa muistaa, että ehdollistumat voivat myös sammua: jos naksua ei seuraakaan enää makupala/lelu muuttuu tuo ääni jälleen merkityksettömäksi.

 

Eläimen omat aivot käyttöön

Kouluttaessa on suotavaa, että eläin on itse aktiivinen kokeilija ja oppija, minkä on tutkimuksissakin todettu olevan eläimillekin tehokkain tapa oppia. Aika itsestään selvää, kun ajattelemme villieläimiä. Joskus kouluttaminenkin perustuu täysin siihen, että alamme vahvistamaan käytöksiä (tai oikeastaan reaktioita), joita eläin tarjoaa oma-aloitteisesti. Kouluttaja ei siis ohjaa kädellä tai houkuttele namilla (tai muulla ehdottomalla vahvisteella) eläintä mihinkään suuntaan, vaan eläin tekee aivotyön ja päätökset, joita kouluttaja vain vahvistaa. Tätä kutsutaan shapingiksi ja se on naksutinkoulutukseksi kutsutun menetelmän tärkeimpiä kulmakiviä.

Jotta koulutus lähtisi liikkeelle ja etenisi jouhevasti, tulee koulutettava käytös pilkkoa todella pieniin osiin. Ensimmäinen vahvistettava reaktio voi olla jopa katsomisen/katseen suunnan vahvistaminen. Käytösten pilkkominen onkin vaikein tehtävä naksutinkoulutuksessa oikea-aikaisen ajoituksen ohella. Ihmiset kun tuppaavat harppomaan niin isoin askelin eteenpäin, että eläin putoaa kärryiltä tai pahimmassa tapauksessa se ei koskaan sinne edes pääse.

Miksi sitten nähdä näin kamala vaiva, eikö olisi helpompi namilla vain ohjailla eläintä? Houkuttelun huono puoli on se, että siitä on vaikea päästä eroon eli eläin ei tee haluttua asiaa, ellei makupala ole kouluttajan kädessä ohjaamassa. Joskus käy myös niin, ettei eläin huomaa mitä sen vartalo tekee sen seuratessa niin intensiivisesti houkutinta. Toisin sanoen sen aivot ovat narikassa ja fokus houkuttimessa. Näitä merkittävämpi syy on mielestäni se, että kaikki eläimet rakastavat ongelmanratkaisua, aivojen käyttöä, onnistumisen tunnetta ja oppimisen iloa.  Eläimet rakastavat shapingia.

 

Vahvisteet monipuolisesti käyttöön

Positiivinen vahvistaminen perustuu siis alkukoulutuksen vaiheessa siihen, että kouluttajalla on käytössään niin hyvä vahviste (palkinto), että eläin tekee kouluttajan haluamia asioita saadakseen tuon palkinnon. Kouluttajan tärkein ja ensimmäinen asia onkin kasvattaa omaa vahvistepankkiaan; kouluttajan on etsittävä ja kokeilemisen kautta löydettävä koulutettavalle eläimelle erilaisia, monipuolisia vahvisteita (palkintoja), joista se pitää. Kouluttaja – oli tämä eläimen omistaja tahi ei - ei voi valitettavasti päättää mistä hänen eläimensä pitää, tai mitä se tavoittelee ja arvostaa erilaissa tilanteissa. Jossain tilanteessa vahvisteena voi toimia silittäminen, kun taas jossain toisessa tilanteessa vaaditaan makupaloja ja joskus se on vapaaksi pääseminen, jota eläin arvostaa eniten. Myös erilaisten herkkupalojen välillä on arvossa eroja; on herkkuja, joille eläin antaisi kouluarvosanan 7 ja sellaisia, jotka ovat täyden 10 arvoisia. Nämä asiat selviävät vain testaamalla. Makupalojenkin arvo vaihtelee tilanteen ja jopa vuodenajan mukaan: hevoselle porkkana voi olla superpalkka talvella, mutta kesän tullen sen arvo romahtaa vihreän ruohon myötä.

Eläimen arvostamiin asioihin vaikuttavat voimakkaasti sen laji- ja rotutyypilliset käyttäytymismallit. Esimerkiksi koirat, jotka on kehitetty paimentamaan tai metsästämään omaavat vahvan metsästyskäyttäytymisketjun, jolloin tuon ketjun eri osien toteuttaminen tuo koiralle suurta tyydytystä. Vaikka rodussa ei olisikaan vahvana saaliin takaa-ajaminen, tarttuminen tai tappaminen, voi näitä käyttäytymismalleja vahvistaa aktivoimalla niitä pienestä pitäen. Jokainen koira toteuttaa rotuun katsomatta ketjun viimeistä osaa: syömistä. Koira, joka ei syö, on kuollut koira.

Heitämme arkitilanteissa paljon hyviä vahvisteita hukkaan. Usein koirat tahtovat innokkaasti lenkille, ne haluavat tervehtimään kavereitaan, ne ilahtuvat lentävistä lehdistä ja kuralätäköistä. Hevoset puolestaan haluavat tarhaan/laitumelle, nuuskaista lajitoverin jättämät terveiset tai muuten vain napsaista ruohotupsun sellaisen ohi mennessään. Nämä kaikki kannattaa ottaa käyttöön siten, että ennen kuin koira pääsee temmeltämään lehtien perään tai hevonen portista laitumelle, siltä pyydetäänkin jokin jo sen osaama käytös. Uusien asioiden opettamisessa nämä niin sanotut ympäristön vahvisteet eivät tosin ole kovin käyttökelpoisia, sillä usein niissä toistojen määrät jäävät liian vähäisiksi, jotta uuden oppimista pääsisi tapahtumaan.

Paljon kuulee vielä ihmisten puhuvan ”koirien miellyttämisenhalusta”, mikä on asia, josta jauhaminen on turhaa ajanhukkaa. Jos koira ilahtuu kouluttajan huomiosta tai silityksistä, se tuskin ilahtuu siksi, että on tehnyt kouluttajan onnelliseksi, vaan todennäköisesti siksi, että se itse kokee silittämisen tai katsekontaktin mukavana asiana. Kouluttamisen kannalta se on tietenkin hyvä juttu, sillä tällöin kouluttajalla on yksi vahviste enemmän työkalupakissaan. Ja tokihan se kertoo jotain koiran ja omistajan välisestä suhteesta, että nämä pitävät toisistaan ja nauttivat keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Mutta ihmiset yleensä tuntuvat yliarvostavan omistajan hyväksynnän merkitystä käytöksen vahvisteena. Jos pelkästään kehuminen riittää ilman makupaloja tai leikkimistä "höysteenä", voi siitä iloita, mutta jos se ei yksinään toimi, ei kannata jäädä asiaa märehtimään.

 

Loppusanat

Virheellisesti usein luullaan, että naksutinkoulutus on sitä, että syötellään eläintä silmittömästi, kun se tekee mitä tahansa oikein ja annetaan sen muuten olla kuin ellun kana. Höpsistä. Taitava kouluttaja osaa ennakoida ja on tapahtumissa askeleen edellä eläintä. Esille nousevat ei-toivotut käytökset tulee keskeyttää ilman fyysistä kuritusta ja ylipäätään huonollakin käytöksellä tulee olla seurauksia. Lähtökohtaisesti asiat tulee oikeasti opettaa eläimelle, vaatimustasoa nostetaan koulutuksessa vähitellen mutta tiukasti: ”äsken teit x, nyt tee x ja y ja sitten saat palkinnon”. Vähän kuin ruuvia kiristäisi.

Naksutinkoulutus on palkitsevaa myös kouluttajalle, yhtä lailla siinä saa ihminenkin kokea oppimisen ja onnistumisen iloa huomatessaan, että eläin on oppinut asioita. Koko yhdessä tekemisen kokemus on positiivisempi kouluttajan laittaessa sellaiset ”lasit” päähän, että näkee ne asiat, jotka eläin tekee oikein sen sijaan, että kyttää virheitä. Voin luvata, että sekä eläimen että kouluttajan elämä on ihqumpaa, vaikka ei täysin naminamiksi muutukaan, kun keskittyy omien oikea-aikaisten palkitsemisen taitojen kehittämiseen.


Opiskelu

Tilaa kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirjeemme

Yhteystiedot

Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy

Y-2102991-0


Mervi Niemi

 Mervi Niemen esittely

 050 375 5615

 mervi.niemi @ elainkoulutuskeskus.fi



Social

Asiakaspalvelut

 010 421 8100 arkisin kello 9-16

(8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min, sis. alv 24 %)

 asiakaspalvelu @ elainkoulutuskeskus.fi



TALOUSHALLINTO

Tmi Tili-Tenhovalo,
Anne-Mari Tenhovalo

Hommaksenkuja 4 C,
02430 Masala

 044 996 7490, fax (09) 884 5287

 tilitenhovalo @ gmail.com

© Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy | ♡ with love & design by adovet oy